Skip to content
Sodankylän Reserviläiset ry

Tervetuloa mukaan yhdistystoimintaan

Sodankylän Reserviläiset ry kuuluu jäsenenä Reserviläisliittoon. Yhdistys on perustettu vuonna 1957, jolloin nimi oli Sodankylän Reservinaliupseerit. Nimi muutettiin Sodankylän Reserviläiseksi vuonna 1997, jolloin myös jäsenyyslinja muutettiin avoimeksi. Järjestämme monipuolista maanpuolustushenkistä toimintaa - esimerkiksi ammuntaa, maastotoimintaa, liikuntaa. Yhdistyksemme on avoin yhdistys ja jäseneksi hyväksymme täysi-ikäisen Suomen kansalaisen sukupuolesta riippumatta tai siitä onko henkilö suorittanut asepalveluksen. Yhdistys toimii alueellaan jäsentensä yhdyssiteenä harjoittaen valtakunnan turvallisuutta edistävää toimintaa. Yhdistys kohottaa ja ylläpitää maanpuolustustahtoa sekä vaikuttaa yleisten maanpuolustusedellytysten parantumiseen yhdistyksen toiminta-alueella sekä ylläpitää ja kehittää paikallista vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa.

Ajankohtaista

PUHEENJOHTAJA
Toni Tervo
VARAPUHEENJOHTAJA
Ilkka Leppäjärvi

Tule mukaan Reserviläisliittoon

Reserviläisliitto on reilulla 48 000 jäsenellään Suomen suurin maanpuolustuksen tukena oleva vapaaehtoisjärjestö. Jäsenmaksulla (25–70 €/kalenterivuosi) pääset mukaan toimintaamme.

Liity jäseneksi